Oulu oli reissussa ainoastaan yhdeksän pelaajan voimin. Pelattuaan jo edellispäivänä täysin ylivoimaista vastustajaa vastaan, olisi Pohjoisen naisilta vaadittu melkoisen kokoista ihmettä ottelun voittamiseen.
Pelistä tuli kuitenkin meille melko vaikea, vaikka avausmaali saatiin pian aikaan ja paine oli pitkälti Oululaisten kenttäpäädyssä. Edellispäivän yllättävä ja epäreiluksi koettu tappio Saloa vastaan taisi vielä kaihertaa mielessä. Alitajunnassa oli ehkä myös tieto siitä, että meidän pitäisi viedä tätä peliä melko selkeästi. Ensimmäisen erän alussa oli havaittavissa hienoista yliyrittämistä, pelin pyöriessä lähes yksinomaan vastustajan maalin ympärillä puolustaminen unohtui, ja Oulu pääsi iskemään kaksi maalia. Ei mikään helppo paikka olla yhtäkkiä maalin tappiolla tällaisessa pelissä. Mailaa saatettiin puristaa hieman turhankin kovasti, ja peli oli hieman väkinäistä, kunnes päästiin taas johtoasemaan.
Toiseen erään oma peli vapautui, painostuksesta huolimatta puolustettiin myös huolellisesti ja maaleja alkoi syntyä. Eihän se helppoa ole pelata kun ihan ylivoimaa pelataan koko ajan. Pidettiin aika hyvin oma tempo, eikä vastustaja ehtinyt moneenkaan kiekkoon. Ehkä aavistuksen verran olisi kiekkoa olisi voitu lainata enemmän kaverille, etenkin sille, joka oli valmiina laukomaan hyvästä asennosta, muttei koskaan saanut kiekkoa. Hienoja maaleja kuitenkin syntyi aimo läjä, ja lopulta selkeä ja ansaittu voitto, balsamia haavoille.
Oululaisille on kyllä annettava ihan täydestä sydämestä tunnustus hienosta taistelusta! Hatun noston arvoinen suoritus vetää kaksi kovaa peliä kahteen päivään vajaalla kahdella ketjulla. Kiekko-Oulusta edusti sellaista hyvää urheiluhenkeä, josta minä ainakin pidän.
Peli oli paitsi vaikeahko, myös äärettömän tärkeä. Se näytti meille oman tasoeromme divariin nähden. Pelin kääntäminen vaikeasta alusta voitoksi antoi varmasti itseluottamusta jokaiselle. Jokainen on ansainnut pelistä taputukset olalle, niin itseltään kuin pelikavereiltakin. Erityisen iloinen olen sitä, että onnistumisia nähtiin todella laajalti, ja ainakin minulla on hyvin vahva usko joukkueen kykyyn säilyttää sarjapaikka, vaikka kaksi tehopelaajaa siirtyykin muihin karkeloihin.
Olen ennenkin kehaissut Lönnqvistin Lauraa hyväksi aloittajaksi, ja Laura todisti sen taas tänä viikonloppuna. Samoin kuin kokeneen pelaajan maltin ja pelisilmän.
Useaan kertaan kauden aikana olen ihaillut Kvistin Lindan mieletöntä kykyä hakea itsensä pelattavaksi. Upea taito olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun hän on hiipinyt vastustajan linjojen taakse ja saanutkin sinne nappisyötön, aiheuttaen harmaita hiuksia vastustajalle. Tänäänkin oikein hyvä peliesitys.
Simanaisen Sanni. Sai alkusarjan ratkaisupelissä Oulussa kolmanteen erään pestin ykköskentän laituriksi, täyttäen paikkansa erinomaisesti. Hyvältä näyttää edelleen, aineksia löytyy vaikka mihin, ja ehkäpä piakkoin suostuu uskomaan sen itsekin. =)
Pohjolan Enni. Tuulennopea työmyyrä ykkösketjun laidalta. Jaksaa puurtaa ketjukavereille, vaikkei nimi näy lehdissä.
Saara Fobba Forsström. Puhdasta, väsymätöntä energiaa. Hyvä laukaus ja maalinteko verissä. Luistelee kiinni kenet tahansa. Ilmiömäinen tasapaino.
Heidi Kynä Tallqvist. Poikkeuksellisen taitavat kädet, ja rautaiset maalintekijän hermot.
Maria Saarni, olympiakävijä. Kokemusta, pelisilmää ja taitoa, ja millainen henkinen voimavara koko joukkueelle!
Toivasen Emma oli tänään taas elementissään. Taisi jäädä Emmalle jotain hampaankoloon edellisestä pelistä. Rutinoitunut, taitava ja omaa hyvän luistelunopeuden. Kyllä te Emman tiiätte.
Iso-H, Hurskaisen Heidi. Tasaisen varmaa suorittamista, fyysisesti vahva pelaaja, mieletön keskittyminen ja asenne. Todellinen joukkuepelaaja. Joka joukkue tarvitsee tällaisen kultakimpaleen.
Pohjolan Iina, vuoden pelitauon jälkeen noussut taas huippuvireeseen. Luottopuolustaja ja taistelija. Pystyy pelaamaan sekä fyysistä, että taitokiekkoa. Keep on the good work.
Nuori lupauksemme Silfverbergin Mira on tällä kaudella löytänyt rutkasti varmuutta peliin. Ei pelkää mustelmia, eikä maalineduskahinoita.
Ojapalon Ellu. Nuori kylmäpäinen puolustaja, joka osaa pelata kahteen suuntaan. Erinomainen luistelutaito, vaikea ohitettava yksi yhtä vastaan.
Ojalan Emilia kantaa ison roolin puolustuksen lopullisena lukkona. Vasta yhden pelin nähneenä uskon Emppuun jo täysin. Silmiinpistävän mukavaa katsottavaa on ollut tapa auttaa ja ohjata pakkeja, olla heille silmät selässä.
Marianne Lehtonen, joka kerta toisensa jälkeen jaksaa hoitaa toisen maalivahdin vaikeaa roolia - olla aina valmiina kun tarvitaan. Kukaan toinen pelaaja ei pystyisi siihen, mitä Marianne tekee. Eikä ilman Mariannea yksikään pelaaja pääsisi kentälle. =)
Ja nää meidän juniorit, Milla ja Erika ja Anni. Tekevät sen mitä pyydetään, eikä ainakaan itseluottamuksesta ole pulaa. Ei kentällä turhia kumarrella, vaan pelataan kiekkoa!
Nämä kaikki ja paljon muuta hyvää on meidän joukkueessa, ja näillä me mennään.
Annalle ja Tawnille, jotka päättivät uransa Siskoissa ainakin tältä erää tähän, iso kiitos. Saa etsiä toista sellaista luistelijaa ja karvaajaa kuin Anna. Tsemppiä Bluesiin. Ja Tawni Ameriikan ihme. Mieletön kiekon suojaaja, alkusarjan maalipörssin nelonen. I wish you good games in Ilves.
Tärkeintä kaikessa, Siskot jyrää - nyt ja aina! =)
Näin se meni
0 kommenttia:
Lähetä kommentti