Jos edellispäivänä JYP hallitsi kenttätapahtumia ja ehti joka kiekkoon, niin Saloa vastaan tilanne oli päinvastainen. Siskojen luistin kulki huomattavasti vierailijoita paremmin, ja myös paremmin kuin oma luistin edellisessä pelissä. Kaksinkamppailut pääasiassa voitettiin ja irtokiekoille päästiin useammin ensimmäisenä. Katsomosta katsoen joukkue huokui päättäväisyyttä ja voittamisen nälkää, intensiteetti oli korkealla ja ottelusta muodostui todella kiihkeä paikalliskamppailu.
Ensimmäisen erän Salo pysyi vielä pelissä mukana. Erän alussa pääsi kumpikin kokeilemaan noin minuutin verran ylivoimaa, ja minuutin verran pelattiin tasavajaalla. Avausmaali kuitenkin antoi odottaa itseään. Sitä päästiin lähelle erän puolivälissä, kun Tallqvist kaadettiin läpiajosta, ja Heidi pääsi yrittämään maalia rangaistuslaukauksesta. Harhautus oli hyvä, mutta rystynosto meni ohi maalin, ja Salon maaliverkko varjeltui. Alle puoli minuuttia ehti kulua, kun Salo puolestaan pääsi kuittaamaan avausmaalinsa läpiajosta maalin kattoon.
Kylmä kylpy ei kuitenkaan pidätellyt Siskoja, jotka vyöryttivät kiekkoa mustapaitojen päätyyn ja parin minuutin kuluttua Salo joutuikin rikkomaan rangaistuksen arvoisesti. Tänään toinen kerta sanoi toden ja ylivoima tuotti tulosta; Mattila syötti ja Tallqvist pisti kiekon reppuun. Peli tasoihin ja maalihanat auki. Vain pari minuuttia myöhemmin sai Salo erän kolmannen kaksiminuuttisen, tällä kertaa ei maalia kuitenkaan syntynyt. Erätauolle tasatilanteessa 1-1, vaikkakin Salon maalivahdilla oli erän jälkeen hankittuna tuplamäärä torjuntoja verrattuna vastakkaisessa päädyssä työskennelleeseen kollegaansa.
Ottelun kova tunnelataus varmasti osittain vaikutti siihen, että toinen erä oli erittäin rikkonainen. Kummallekin joukkueelle erän aikana kolme kakkosta mikä tarkoittaa, että erästä yli puolet pelattiin erikoistilanteita. Näistä ei kuitenkaan maaleja saatu suuntaan, eikä toiseen. Lohja karvasi voimakkaasti myös alivoimalla, ja Salolaisilla oli vaikeuksia päästä nousemaan pois omasta päästä. Se kertoo hyvin, miten paljon parempi liike Siskoilla ottelussa oli. Vaikka usein helposti käy niin, että pudotetaan omakin pelitempo hitaamman vastustajan tasolle, tällä kertaa siihen ei sorruttu, vaan oma pelirytmi pysyi hyvänä.
Erän ainokaiseksi jääneen maalin taiteili erän puolivälissä Forsström, joka Tallqvistin syötöstä iski verkot tötterölle, vieden kelta-siniset maalin johtoasemissa erätauolle.
Kolmannessa erässä ei vierailijan jalka enää riittänyt, vaan Siskot veivät peliä suvereenisti. Kolmen minuutin pelin jälkeen Salolle jäähy, ja ylivoima pyörimään. Jäähyn ollessa lopuillaan joutui Salo jälleen turvautumaan laittomiin keinoihin, ja lohjalaiset pääsivät kahden naisen ylivoimalle muutamaksi sekunniksi. Se myös riitti, sillä Pohjolan Enni iski kauden toisen maalinsa juuri Salon ensimmäisen jäähyn päätyttyä. Syöttäjiksi maalin merkittiin Lönnqvist ja Kuivikko.
Erän puolivälissä muutenkin kiihkeässä kamppailussa tunteet kuumenivat siihen pisteeseen, että pelikaverista päädyttiin ottamaan mittaa tosissaan. En kannata kaukaloväkivaltaa, mutta rajansa se on vastustajan ärsyttämiselläkin. Onneksi tilanteesta ei sen kummempaa seurannut, ja osapuolet selvisivät pienillä rangaistuksilla. Peli jatkui tasavajaalla.
Hetkeä myöhemmin antoi Tallqvist vastustajalle oppitunnin ristisyötöistä oman maalin editse. Heidi katkaisi syötön ilmasta pari metriä vastustajan maalin edessä, vei maalivahdin kahville ja sujautti kiekon maaliin. Ehdottomasti päivän komein yksilösuoritus, ja Heidin peliesitykset, sekä tehot 2+1 riittivät parhaan pelaajan palkiintoon.
Enempiä maaleja ei ottelussa nähty, vaikka hienoja maalipaikkoja rakennettiinkin runsaasti. Piiroinen Salon maalissa pelasi hyvin, ottelun aikana torjuntoja kertyi yhteensä 58. Ilman Piiroisen kiekkovarmaa työskentelyä olisivat lukemat olleet huomattavasti rumemmat.
Summa summarum. JYP-pelistä pitää vielä todeta, että ovathan ne tällä hetkellä kuitenkin kolmantena sarjataulukossa, ja osa meidän heikkoudesta siinä pelissä on laskettava myös vastustajan hyvyyden piikkiin. Nyt Saloa vastaan viisikot löysivät toisensa huomattavasti paremmin. Syötöt lähtivät nopeammin ja menivät perille tarkemmin. Liike oli jokaisella sillä tasolla, mitä meiltä sopii odottaakin. Pelissä oli fyysisyyttä ja vastustajaan ajettiin taas kovempaa kiinni. Ennen kaikkea rakennettiin loistavia maalipaikkoja sille alueelle, josta maalit tehdään. Rehellisenä mielipiteenä voi sanoa, että peliä oli ilahduttavaa seurata, se tarjosi yleisölle erinomaista viihdettä.
Erityisiä onnistujia on tällä kertaa vaikea nimetä, koska koko joukkue pelasi hyvin, sekä yksilötasolla, että joukkueena. Tämä jos mikä oli yhdessä ansaittu voitto. Jos joku sitä epäili, niin olkoon tämä nyt muistutuksena siitä, että Siskot osaavat kyllä pelata. Tämän ottelun tulokseen ei toki pidä jäädä uinumaan. Vastustaja oli heikompi ja kolmen viikon kuluttua on edessä kauden tähän asti tärkeimmät pelit. Niissä onnistuminen edellyttää hyvää valmistautumista. Pidetään yllä ja vahvistetaan sitä hyvää, mitä Saloa vastaan löydettiin; kovaa liikettä, syöttöpeliä, maalintekoa, joukkuetta. Jalka liikkuu, kiekko liikkuu ja häkki heiluu. Ja tietenkin sitä voittamisen nälkää.
Ottelutapahtumat
LU: Salo piinasi pitkään LoKV:ta
0 kommenttia:
Lähetä kommentti