maanantai, 22. marraskuuta 2010

Pohjolan kierros

Ainakaan tässä vaiheessa en vielä kykene uppoutumaan pelien yksityiskohtiin, ne tuntuvat nyt merkityksettömiltä. Kokonaisuutena Oulun peli oli meiltä hyvä, ja palkinnoksi hyvästä työstä saatiin kolme pistettä.

Oulusta haluan tässä kuitenkin korjata sen, että Länskärissä mainittu joukkotappelu on vahvaa liioittelua. Koko hässäkässä oli lähinnä yksi tappelupukari, Kärppien Anne Helin, jonka pinna ilmeisesti paloi kun oma peli ei kulkenut ja tuloksena oli tappio. Helin niittasi summerin jälkeen meidän pelaajan pää edellä laitaan, kuten oli tehnyt jo toisenkin kerran aiemmin pelin aikana, ja jatkoi nujakointiaan tätä suojaamaan tulleen pelaajan kanssa. Helinin ottelurangaistus oli ehkä ihan ansaittu, mutta meidän pelaajalle annettu ottelurangaistus tilanteesta oli kyllä lähes oikeusmurha, etenkin kun se vielä annettiin väärälle pelaajalle. Tilanteeseen kolmanneksi tullut kärppäpelaaja sai pelirangaistuksen, joka sekin oli vahvaa liioittelua. Tilanne kaikkiaan ei ollut kovin ihmeellinen, kyseessä ei todellakaan ollut mikään joukkotappelu. Pelin aikana tuosta olisi varmaan tuomittu Helinille kakkonen ja muut olisivat jatkaneet peliä.

Kuopion peli taas oli meiltä vähän heikko. Kaksi pelaajaa oli poissa riveistä, puolet flunssassa, takana tuhannen kilometriä bussissa istumista ja kova peli. Vastassa hyvin joukkueena pelaava Kalpa, ja Niiralan iso kaukalo, jota Kalpa osasi hyödyntää hyvin. Selityksiä löytyy, mutta huonommistakin asetelmista on pelejä voitettu. Etenkään ensimmäisessä erässä ei jalkoja oikein saatu liikkeelle ja nopeampana Kalpa pääsi hyvin kiinni meidän peliin. Loppua kohti saatiin jalkoja auki ja luistin alkoi liikkua paremmin, mutta oma peli oli edelleen hukassa. Kolmas erä oli jo kohtuullinen, ja peliä saatiin toimimaan paremmin. Tänään se ei kuitenkaan riittänyt, vaikka kuparinen saatiin sentään rikki. Taistelutahtoa ei joukkueesta puuttunut. Viiden maalin takaa-ajo asemassakin pelimoraali oli hyvä, ja taisteltiin loppuun saakka. Kalpan maalit eivät olleet mitään ihmeellisiä, mutta suoraan oppikirjasta: toimita kiekkoa maalia kohti, laita maskia eteen ja lyö mahdolliset irtokiekot sisään.

Taistelu jatkosarjan paikasta on tämän kauden osalta päättynyt. Alkusarjan päätökseen ei lähdetä löysin rantein, mutta suurempia paineita ei enää ole. Pelataan hyvä ottelu, tekemään pienet asiat oikein, ja hakemaan kovalla työllä hyvää tulosta. Toivon, että jokainen nauttii pelatessaan itselleen, joukkueelle ja yleisölle.

Alusarjan jälkeen meillä alkaa oikeastaan valmistautuminen seuraavaan kauteen, sillä tavoite SM-mitaleille pääsystä on nyt siirtynyt vuodella eteenpäin. Ensimmäinen tehtävä on tietysti ansaita sarjapaikka ensi vuodelle, eikä siihen voida suhtautua ylimielisesti. Lisäksi on löydettävä ne asiat, jotka tekevät meistä ensi kaudella paremmin menestyvän joukkueen, ja tehtävä niistä osa joukkueen arkea jo karsintasarjan aikana. Kuopiossa ei tapahtunut mitään sellaisia erityisiä virheitä, joiden takia jatkosarjasta olisi pudottu juuri siellä. Hävisimme sen taistelun ennemminkin pikkuhiljaa pitkin kautta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vierailusta ja vauhdikkaasta ottelusta, LoKV pelasi hyvällä asenteella ja saatiin tehdä täysi iltapuhde.
Meillä oli pikkujoulupeli ja fanikerhon arpajaisetkin, toivottavasti joku sponssisuklaista lähti sinne lohjallekin päin. Oli pikkujoulumeininki verottanut katsomoa mutta niinhän sitä sanotaan että väki vähenee ja bileet paranee.

Hyvää kauden jatkoa!

Susi-Jussi Nykänen
Kilpiverkosto

Joonas kirjoitti...

Kiitos Jussi. Kyllähän meillä jotain lakritsia bussissa kiersi, ja hyvää oli.

Paremmin pelannut joukkue voitti, sellaista se urheilu on. Pettyneitä ollaan tietysti, mutta täytyy kääntää katse eteenpäin. Mennyt on mennyttä.

Oli muuten ihan poikkeuksellisen hyvää tuomarityöskentelyä. Erittäin hyvä linja.

Menestystä teille jatkosarjaan.